Hiekkasilmä
Muutaman ystävän kanssa ajeltiin avoautolla Yyteriin, koira oli tietysti mukana nauttimassa ajelusta. Päätettiin käydä kävelemässä rannan hiekoilla ja tietysti otin koiran mukaan, oli alkukevät.Tilanteesta tuli hässäkkä, kun koira sinkoili rannalla ympäriinsä ja lopulta lähtiessämme huomasin koiran silmien olevan täynnä hiekkaa, voi raukkaa. Onneksi meillä oli vettä ja paperia ja saimme haukun silmät puhdistettua. Koira on edelleen ja kunnossa. Mutta jäipähän mieleen, eikä enää koiraa hiekoille.